lauantai 14. elokuuta 2010

Emmi 7 -kaverisynttärit

Siskoni Emmi täytti heinäkuun alussa seitsemän vuotta ja sitä juhlistettiin ensin päivällä perheen, sukulaisten ja muiden aikuisten kanssa. Illalla vuorossa oli kaverisynttärit ja tupa oli täynnä vauhdikkaita prinsessoita ja meidän pari pikku prinssiäkin yritti pysyä vauhdissa mukana. Päivän synttäreille tein täytekakun, josta laitan postauksen erikseen. Lapset syövät hirveän huonosti täytekakkua, joten omaa täytekakkua emme kaverisynttäreille tehneet. Jostain blogista (en muista mistä, jos tunnistat idean omaksesi, saa vinkata) bongasin joskus aikoja sitten idean koristella jätskiä kuin kakkua.




Tässä on siis kaksi litran pakettia jäätelöä. Päällä on marsipaani, johon on suklaalla ja Dr.Oetkerin koristelugeeleillä piirretty kuva. Kuvaan otin melko suoraan mallia kirjasta Jane Price: The Home Guide to Cake Decorating. Reunoilla on pursotettuna vispikermaa ja mansikkakermaa. Tässä reunasta kuvaa.



Ja reunoilla vähän karkkia lisäksi. Hyvin teki kauppansa lapsille ja päivänsankari sai oikean kakun näköisen koristelun. Tätä ideaa tullaan ehdottomasti käyttämään meillä useamminkin. Kiitoksia vaan ideasta sinne jonnekin blogiin! :)

torstai 12. elokuuta 2010

Leo 60

Mieheni isä täytti heinäkuussa pyöreitä ja anoppi pyysi tekemään kakkuun koristetta. Toiveena oli joku golf-aiheinen koriste laatan päällä niin, että se olisi helppo lisätä kakun päälle. Toive tuli vähän myöhään, mutta onneksi ehdin koristeen kuitenkin tehdä. Ja tälläinen siitä sitten tuli.




Perhonen on marsipaania ja tehty silikonimuotilla, muuten kaikki on tehty käsin ja pelkkää sokerimassaa kuivumisnopeuden vuoksi. Juhlapäivänä oli kuuma, ei niitä ihan pahimpia päiviä, mutta todella kuuma kuitenkin. Ja sain koristeen tehtyä vasta juhlapäivän aamuna, kun hanskat oli kotoa loppu ja kädet kuivaneet aivan haavoille. Lipun päädynkin sitten tekemään (tai oikeastaan tarkemmin sanottuna teettämään, kun herra Kuriton sen lopulta teki) grillivartaasta ja paperista. Mittasuhteet ovat tarkoituksella ihan miten sattuu.




Kakku oli anopin itse tekemä ja koriste lisättiin valmiiseen kakkuun juuri ennen tarjoilua.

tiistai 10. elokuuta 2010

Leivontashoppailua Englannissa

Vihdoin ja viimein saan jotain päivitystä tehtyä. Kesä on jotenkin vilahtanut ohi, eikä tietokoneella ole ehtinyt istua blogia kirjottelemassa. Nyt meilläkin alkoi kuitenkin arki, kun miehellä alkoi työt pitkän kesäloman jälkeen. Jospa ehtisi enemmän tännekin kirjottelemaan. :) Näitä kesäajan päivityksiä koitan tässä nyt purkaa pikku hiljaa ja niitä tulee ihan satunnaisessa järjestyksessä, joten kronologisuus on näistä päivityksistä kaukana. :) Mutta asiaan.

Kävimme kesäkuussa Englannissa ystävämme luona kyläilemässä. Odottelin etukäteen innolla kaikenlaista leivontashoppailua (ja muuta shoppailua), kunnes tajusin, että koko muu seurue koostuu miehistä. Pienen pohdinnan jälkeen totesin, että teen tilauksen netistä ystävämme luokse ja tuon tavarat sitten tullessamme kotiin. Tilasin Have Your Cake And Eat It-kaupasta paketin, joka kiltisti tuli seuraavana päivänä asunnolle odottelemaan meidän paluutamme Bristolin keskustasta shoppailemasta kaikkea muuta. :)



Paketissa oli:
-kukkamuotteja: 3x päivänkakkara, 3x pieni lilja, 5x omenankukka tms.
-kaksi muotoilutyövälinettä
-kaksi silikonimuottia: perhoset ja ristit
-kaksi suklaatransferia, jotka jäivät pois kuvasta. Toisessa on vaaleanpunaisia pikkukukkia, toisessa amppareita.






Lisäksi Rainbow Dustin tomuvärejä kunnon valikoime heti kerralla. Tomuvärejä en aiemmin omistanut yhtään (paitsi kaksi kristallipulveria) ja nämä olivat sen verran edullisia, että tilasin kerralla enemmän.

Ja tulihan sieltä paikanpäältäkin jotain ostettua. Ensinnäkin tuo rasia, joka on noiden tilaustavaroiden alla. Se on oikeasti valokuvarasia, mutta ostin sen aivan muuhun tarkoitukseen. Se on aivan täydellinen tähän!





Lisäksi löytyi muutama kirja.



-Nicholas Lodge ja Janice Murfitt: The international school of sugarcraft: Tämä on selkeästi vanha kirja ja sen näkee ulkoasusta ja kuvista, mutta sisältö on siitä huolimatta hyvää. Ihan perusjuttuja paljon ja tarkkaan selitettynä. Lisäksi spritsaamisesta juttua todella paljon ja erilaisia spritsausmalleja, kuten fontteja.
-Paris Cutler: Planet Cake: Tässä on muffinsseja ja eri vaikeustason kakkuja vähän saman tyylisiä kuin tuossa Deaconin kirjassa.
-Carol Deacon: Perfect party cakes made easy: tässä on hauskoja kakkuja erilaisiin juhliin ja muihin tilanteisiin. Paljon lapsille ja humoristisiin yhteyksiin sopivia.



Ja lähimmästä ruokakaupasta, Asdasta, löytyi seuraavia aarteita.
-Aromeja: vadelma, appelsiini ja vanilja
-Glyseriiniä
-Valkosuklaatähtiä
-Erilaisia koristerakeita
-Ja olipa tähän kuvaa eksynyt myös nuo netistä tilaamani kimaltelevat koristetähdet.