sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Eemeli 1 part III

Kakun lisäksi tarjottavana oli mustikkamuffinsseja (niistä ei ollut yhtään hyvää kuvaa), kääretorttua ja pallomeripiirakkaa (eli tuulamantorttua eli mokkapaloja eli suklaapeltiä eli millä nimellä ikinä haluatkaan sitä kutsua, meillä käytetään lähinnä kahta ensimmäistä). Lisäksi oli jotain kaupan keksejä ja karkkia :)


Pallomeripiirakka
2 munaa
3dl sokeria
150g voita
1,5dl maitoa
4,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

kuorrute:
250g tomusokeria
4rkl sulaa voita
4rkl kylmää kahvia
1rkl kaakaojauhetta
nomparelleja tms. koristeeksi

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää vuorotellen pienissä osissa joukkoon maito, sulatettu voi ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Levitä leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunissa 200°C noin 20-30 min. Jäähdytä pohja, sekoita kaikki kuorrutteen aineet keskenään tasaiseksi ja levitä kuorrute tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle. Ripottele päälle nomparelleja tai muita haluamiasi koristeita ennen kuin kuorrute ehtii kokonaan kuivaa, jotta koristeet kiinnittyvät pintaan.

Appelsiini-valkosuklaakääretorttu (Kirjasta Ulla Svensk:Lempileivonnaiset)
4 munaa
1 1/2dl sokeria
1 1/2dl vehnäjauhoja
1/2l perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

täyte:
2dl vispikermaa
100g appelsiinituorejuustoa (olen kyllä tainnut yleensä käyttää 200g)
2tl vaniljasokeria
50g valkosuklaata (sitäkin on tainnut yleensä mennä n. 100g)
1/2rkl appelsiininkuorta raastettuna

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut jauhot siivilän läpi varovasti sekoittaen. Paisto pohjaa leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä uunin keskitasolla 225°C noin 8-10 min. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille.

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita appelsiinituorejuusto, rokeri ja raastettu valkosuklaa joukkoon. Lisää lopuksi hyvin pestyn appelsiinin kuoriraaste. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa leivinpaperin avulla napakaksi rullaksi.

Tästä kääretortusta on muodostunut meillä jo ihan klassikko, todella helppo ja nopea tehdä ja aivan herkullista, ehdottomasti parhaimpia kääretorttuja, mitä olen ikinä syönyt!

2 kommenttia:

  1. Pallomeripiirakka?! :D En oo ikinä kuullu että joku kutsuu mokkapaloja sillä nimellä. Hauska!

    Herkkuja on ollut monenlaista, mustikkamuffinssitkin kuulostaa hyvältä jopa ilman kuvaa! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo salaatit mitä olette tarjonneet...en voi vastustaa salaatteja :D

    Ja yhdyn Tanjan kommenttiin Pallomeripiirakka kuulostaa niin loistavalta :DDDDDDDD Hyvältä näyttää kyl kaikki.

    VastaaPoista